Kehittäminen

Missionamme on alueen ja sen organisaatioiden toimintatapojen, osaamisen, tuotteiden ja palveluiden kehittäminen. Kehittämistoimintaa toteutamme hanketoiminnalla sekä asiantuntijapalveluilla.
Kaiken toimintamme lähtökohtana on prosessien laadukas suunnittelu. Tunnistamme ja ymmärrämme asiakkaidemme tarpeet sekä huomioimme oppimishalukkaan henkilöstön voimavarat. Sisäisessä ja ulkoisessa toiminnassamme korostuvat avoimuus, kumppanuus ja vastavuoroisuus. Yhteistyössä hyödynnämme, sovellamme ja tuotamme tarkoituksenmukaista tietoa sekä uudistuvia toimintamalleja.
Kehittämistoimintamme linkittyy läheisesti kampuksella tehtävään opetus- ja tutkimustyöhön. Opetusteknologia, pedagoginen asiantuntijuus sekä alueellisen vaikuttavuuden tutkimus mahdollistavat siirtovaikutukseltaan merkittävien hankkeiden toteuttamisen.
Kehittämistoiminta toteutetaan tiiviissä yhteistyössä Itä-Suomen yliopistojen sekä alueen muiden oppilaitosten muodostamien verkostojen kanssa.

